Suosituksista tekoihin –
teoista tyytyväisiin työntekijöihin
”Pitäisikö työnantajien tehdä enemmän työntekijöiden terveyden edistämiseksi?
– En näkisi sitä pakkona, vaan aivan mahtavana mahdollisuutena, Jaana Laitinen Työterveyslaitokselta vastaa.” (Pohjalainen 18.3.2019)
Ylläoleva lainaus on Pohjalainen ja Ilkka -lehdissä julkaistusta artikkelista Atrian upeista työterveystuloksista ViaEsca-ravintovalmennuksen avulla. Atria on erinomainen esimerkki siitä, kuinka Työterveyslaitoksen Mars matkaan! - Terveyttä työpaikoille -suosituksia voitaisa tuoda työpaikoilla käytäntöön, ja kuinka elämänmullistavia vaikutuksia työnantajan tukemalla elintapamuutoksella voi olla työntekijälle.
"Työterveyshoitajan ehdotusta elämäntapamuutoksesta ei tarvinnut kauaa miettiä. Lokakuusta lähtien päivää ovat rytmittäneet kolmen tunnin välein noudatetut ruoka-ajat. -- Tihentyneen ruoka-aikataulun lisäksi syömisten raaka-aineet muuttuivat niin paljon, ettei homma edes tuntunut painonpudotukselta. Lilli solakoitui neljän kuukauden aikana peräti 10 kiloa. -- Myös puolison paino tippui vaimon uuden ruokavalion ansiosta.", artikkelissa kerrotaan.
Terveyttä työpaikoille -suositusten keskeisenä ajatuksena on, että työympäristö on perin alihyödynnetty terveellisten elintapojen edistämisessä. Levosta, liikunnasta ja ravinnosta huolehtiminen edistää palautumista, jaksamista sekä auttaa pysymään terveenä ja työkykyisenä.
Ravinnon osuus hyvinvoinnista on suuri siihen nähden, kuinka vähän toimia sen edistämiseen on tähän asti työpaikoilla toteutettu. Terveellinen, säännöllinen ja tasapainoinen ravitsemus kun Fin Terveys 2017 -tutkimuksen mukaan on kateissa erityisesti työikäisiltä, vaikka Työterveyslaitoksen suosituksissa niiden tärkeys todetaan: ”Aivot ja lihakset tarvitsevat myös energiaa sekä työn tekemiseen että palautumiseen. Niinpä työkyvyn ja työstä palautumisen kannalta on tärkeää syödä säännöllisesti (3–4 tunnin välein) terveellisiä aterioita ja välipaloja.” Suositusten siirtyminen käytännöiksi ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Tarvitaan tahtoa, resursseja hieman innostusta – ja tukea muutoksen toteuttamiseen ihmisen arjessa.
Suosituksesta käytäntöön – ole työterveystekojen sankari
Nyt jo pitkäaikaisen asiakasyrityksemme Atrian tukemaan ryhmävalmennukseen osallistuneen Teija Lillin onnistumiskertomus toimi pohjana työterveyden edistämiseen pureutuvassa artikkelissa. Olemme todella ylpeitä siitä, että voimme sanoa ravintovalmennuksemme olevan yhteiskunnallisesti merkittävä ja yrityksille konkreettinen ja toimiva väline työterveyden ylläpitoon.
Teija itse onnistui painonhallinnassa ja sai ruokailusta uutta virtaa myös psyykkisesti ja sosiaalisesti. Muunkin perheen ruokailutottumukset uudistuivat perheenäidin muutoksen myötä. Atrian johtava työterveyslääkäri Timo Kinnunen kertoo artikkelin kainalojutussa ViaEsca-ravintovalmennuksen tuloksista ja syistä ottaa käyttöön uusia keinoja:
”Ravintovalmennukset jatkuvat toistaiseksi. Atrialaisia on suuri määrä, ja ylipaino liitännäissairauksineen ei valitettavasti ole mikään laskeva trendi. Haluamme monin tavoin auttaa ja tukea työntekijöitä pitämään huolta itsestään ja terveydestään ja tämä on yksi tärkeä tukimuoto.” (Pohjalainen 18.3.2019)
Todellisena edelläkävijänä Atria on tarttunut toimeen jo ennen suosituksia! Ole kuin Atrian Timo (joka muuten on palkittu vuonna 2015 Työterveyslääkäreiden liiton Työterveysteko-palkinnolla), vie työyhteisössäsi läpi toimia, joilla edistetään työyhteisön, yrityksen ja ihmisten hyvinvointia. Tarvitaan rohkeita, työntekijöistään välittäviä yrityksiä ja päättäjiä tuomaan suositukset käytäntöön! Hyvinvoinnin lisäämisen eduista suosituksissa todetaankin: ”Ennaltaehkäisy on edullista ja jopa hauskaa! -- Terveyden edistäminen työpaikalla on kaikkien etu.”
Niin ruokakäyttäytymisen kuin yhteiskunnankin muuttaminen on yhteistyötä. Siksi kiitämmekin asiakasyrityksiämme, jotka ovat nähneet mahdollisuuden avullamme saavuttaa pysyvää muutosta ja parantaa ihmisten elämänlaatua. Onnittelemme myös Teijaa ja muita yritysten ryhmävalmennuksiimme osallistuneita onnistumisista ja upeista työpaikoista, joissa teistä halutaan pitää huolta.
Haastakaa kollegoitanne niin työntekijöinä kuin päättäjinä vaatimaan ja ajamaan terveyden edistämistä työpaikoilla myös ravitsemuksen kautta!
Kirjoittaja Aino Rautanen
Työterveyslaitoksen Mars matkaan! Terveyttä työpaikoille -suositukset:
www.ttl.fi/wp-content/uploads/2018/11/Terveyden-edistämisen-suositukset-työpaikoille_sivuttain_TULOSTUS.pdf
Lehtiartikkelit luettavissa ViaEscan LinkedIn-sivustolla
Pääartikkeli: www.linkedin.com/feed/update/urn:li:activity:6513694587549151232
Timo Kinnusen haastattelu: www.linkedin.com/feed/update/urn:li:activity:6513689518506274816