Painonpudotus - kokemuksia


Painonpudotus ruokavaliolla

Tiina Julin"Ruuhkavuosissa itsestä huolehtiminen on jäänyt vähemmälle ja paino on noussut. ViaEscan avulla olen onnistunut muuttamaan tapani, ja paino on pudonnut 9 viikossa 9 kg! Voin todellakin suositella tätä kaikille, jotka kamppailevat ylipainon kanssa tai syövät epäterveellisesti tai epäsäännöllisesti." Tiina Julin, yrittäjä

Satu Louho"Olen löytänyt energisen olon ja liikunnan ilon. Painoa on tippunut samalla 12 kg. Muutos ei tapahtunut hetkessä ja sinnikkyyttä se vaati, mutta mikään ei ollut vaikeaa. Aktiivisuusranneke kannusti samalla liikkumaan. Kukapa olisi uskonut, että ruokailutottumusten muutos vie minut kolmessa kuukaudessa tähän tilanteeseen." Satu Louho, kiinteistönvälittäjä

"ViaEsca ohjelma on tuonut elämääni monipuolisen tavan syödä tavallista terveellistä ruokaa sekä ruokarytmin, jonka avulla energisyys ja jaksaminen säilyvät koko päivän. Ihastuin ohjelmassa siihen, että se perustuu tavalliseen ruokaan ja monipuolisiin ainesosiin eikä ohjelmassa kaupata mitään juomia taikka lisäravinteita. Kehonkoostumusmittaukset näyttivät, että minulta lähti kolmessa kuukaudessa 7 kg, joista 5,3 kg rasvaa. Painoindeksi putosi 28,3:sta 25,7:ään." Ritva G., eläkeläinen

"Elämäni on muuttunut aika lailla yhteensä 9 viikon aikana ViaEscan ohjelmassa: paino on pudonnut 7 kg ja miehen siinä ohessa 9 kg. Parasta on kuitenkin se, että kärsin aiemmin pahoista uniongelmista, mutta nyt olen saanut lisää pituutta yöuniin keskimäärin 1,5 tuntia." Tarja L. vuorotyöntekijä 

 

"Osallistuin työnantajani tarjoamana ViaEscan elämäntapamuutosryhmään ja vaikka alkuunsa jännitti miten onnistun, alkoi nälkä kasvaa syödessä, sillä tuloksia näkyi nopeasti. Ohjelma kesti 4 kk, mutta ViaEscan tieto ja oppiminen pohjana oma matkani on jatkunut nyt puoli vuotta ja painoni on tällä hetkellä noin 96kg (ohjelman alkaessa painoin 113 kg). Lomalla on oltu ja siellä nautittu makeaa, kosteaa ja suolaista kuin ennenkin lomalla – kohtuus kuitenkin muistaen." Mikko, ruoka-alan ammattilainen